Liian lyhyt lentäjäksi

Muistan sen helteisen heinäkuun aamupäivän kuin eilisen. Vanhempani tulivat etuajassa heittämään minua asemalle. Olin pukeutunut perus collareihin ja salipaitaan, koska ajattelin sen olevan järkevää ja tarpeeksi vähäeleistä, sekä lapannut vähäisen omaisuuteni salikassiin. Pakkauduimme autooni, kaikki kolme ja koirat, ja siitä kurvasimme läheiselle juna-asemalle odottamaan. Tippa meinasi tulla linssiin ja ääni sortui, kun rapsuttelin koirieni korvia häkin kaltereiden läpi. En ole koskaan ollut Touhosta erossa kahta viikkoa! Miten se tuntuikin silloin pitkältä ajalta. Vielä viimeiset rutistukset ja kohti laituria, jossa törmäsinkin ensimmäiseen samaan varuskuntaan menevään naiseen. Meillä juttu luisti ja jännitys vähän helpottui. Juna oli ihan tupaten täynnä, lähinnä tulevia varusmiehiä, joten jouduimme vaihtoon asti istumaan lattialla. Päämäärämme juna-asemalla oli järjestetty meille oma vastaanotto ja pakkauduimme armeijan autoihin istumaan. Tunnelma oli ihan rento, vaikka huomasi, e

Nyt on heti alkuun todettava, että kylläpä aika juoksee! Hyvä tässä vaiheessa alkaa kirjoittelemaan niitä armeijajuttuja, kun oma palvelus on kääntynyt jo pitkälti voiton puolelle. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan jos silloinkaan? Aloitin tosiaan palveluksen 3.7. viime kesänä ja matkaan on mahtunut jos minkälaista ylämäkeä, alamäkeä ja kommellusta. Tällä hetkellä makoilen kotihoidossa keuhkokuumepotilaana, joten kerrankin on aikaa kirjoitella, minkä nyt yskimiseltäni kerkiän. Sanoinko olleeni koko tähänastisen elämäni terve kuin pukki? Noh, se korjaantui sillä kun meni armeijaan... Noh, tästä lisää myöhemmin, sävy ei ole katkera, vain vähän ironinen. Palveluksen kuitenkin suoritan kunnialla ja vaikka silkalla sisulla loppuun asti. Periksi ei anneta prkl!

Olen pitänyt treenipäiväkirjaa HeiaHeiassa siitä lähtien, kun aloin treenata inttiä ajatellen. On muuten näppärä palvelu! Sinne saa kirjattua haluamansa tiedot treeneistä, asettamaan tavoitteet ja vielä kamut voivat kannustaa, kun teet jotain. Ihan mahtavaa, miksi en ole aiemmin tuota tajunnut? Sieltä pystyy myös valitsemaan haluamansa treeniohjelmat käyttöönsä ja ohjelma muistuttaa, mitä milloinkin pitäisi tehdä. Marsmars-perustaistelijan ohjelman suoritin jo aikaisemmin ja nyt olen mennyt ihan omalla ohjelmalla. Tässä viime viikon treenit pähkinänkuoressa: Ma uinti 1h Ti juoksu 1h, kehonhuolto 20min Ke juoksu 30min, kehonhuolto 30min To lepo Pe juoksu 20min, uinti 45min La lepo, kehonhuolto 20min Su juoksu 20min Lyhyemmät juoksut ovat intervalleja, sekä yksi cooper-tuloksen parannusyritys. Uinti on kiva kaveri juoksulle, jalat eivät rasitu samalla tavalla, mutta hapenottokyky paranee. Uinnissa kehitys on ollut hurjan nopeaa, kun sain tekniikkaa vähän kuntoon vesipetoystävän

Tulipas raflaava otsikko! Valitettavasti tuon tavoitteen saavuttamiseen ei ihan hirveästi vaadita, saatan ollakin jo elämäni parhaassa kunnossa.. Mutta tästä on suunta edelleen ylöspäin! Olen kuitenkin positiivisen yllättynyt, kuinka nopeasti kunto kasvaa treenien alkuvaiheessa. Minun "350m lisää cooper-tulokseen kolmessa viikossa" on hyvä esimerkki tästä. Tai siis ihan surkea esimerkki, koska pohjakuntoa ei treenata rykimällä intervalleja vähintään kolmea kertaa viikossa, siinä saa vain paikat rikki ja itsensä ylikuntoon. Mutta kun ei ollut vaihtoehtoja. Noin sai hapenottokykyään parannettua nopeiten lyhyessä ajassa. Nyt kun testit on käyty, voin todella keskittyä peruskunnon rakentamiseen, hitaasti, mutta varmasti. Miten siis treenaan tällä hetkellä? Inttiin on aikaa enää reilu kuukausi (kääk, mihin se aika juoksee? Menee nimittäin kovempaa kuin minä..). Viikkoni koostuu vähän vaihtelevasti seuraavista suoritteista: Kuntosali 1krt, koko kroppa läpi Juoksu 3-4krt, yks

Onko yhtään mitään järkeä lähteä suorittamaan asepalvelusta, jos on asuntovelallinen ja vakituisessa palkkatyössä? Itsestäänselvä vastaus on, että ei niin mitään järkeä. Aina ei vaan voi perustella tekemiään valintoja vain järkisyillä. Päätin käydä Kelassa juttelemassa ja kyselemässä, mihin kaikkiin tukiin olen oikeutettu palveluksen aikana ja varmistan, että teen hakuprosessin oikein. Sotilasavustusta voi hakea kuukautta ennen palveluksen alkua. Tämän suuruudesta en ole ollenkaan varma. Saan palveluksen ajalta myös päivärahaa (5,10€/pvä) sekä varusrahaa (0,50€/pvä), joten rahan tuloa ei voi estää! Not. Toisaalta syön, matkustan, majoitun ja olen vaatetettu ilmaiseksi suurimman osan aikaa, joten kyllä ne menotkin väkisin tippuvat. Lisäksi minulla ei ole vapaa-aikaa, jolloin päättömästi hassaisin ylijäämärahani. Olen myös miettinyt vimmatusti, mitä kuluja voisin karsia, ja miten maksimoida säästöt seuraavan kahden kuukauden aikana. Saisinko jostain vielä lisätuloja, esimerkiksi m

... Sillä minä lähden armeijan harmaisiin heinäkuussa! Tässä vähän listaa, mitä pitää hoitaa ennen lähtöä: - työnantajalle ilmoittaminen (ja sijaisen rekry) - lomien suunnittelu ja pois pitäminen ennen heinäkuuta - koirien hoitopaikan varmistaminen - pihan osittainen aitaaminen (koska ne koirat..) - raha-asioiden järjestäminen, kuten asuntolaina, tuet ym. (huh, tästä tulee varmaan omat postauksensa...) - ystäväpiirille kertominen (tästä voi tulla mielenkiintoista) - peruskunnon kohotus - mahdolliset tarvikehankinnat Siinäpä varmaan ne tärkeimmät. Jännän äärellä ollaan..

Muutama sananen valintatilaisuudesta, johon osallistuin huhtikuun puolenvälin tienoilla. Aamu oli keväisen aurinkoinen, kun ajelin valintatilaisuuteen jännittyneenä, mutta innostuneena. Alun ilmoittautumisen jälkeen menin auditorioon, jossa odotteli jo reilu parikymmentä nuorta naista. Liityin heidän seuraansa ja ensimmäisen tunnin kuuntelin mielenkiinnolla perustietoja puolustusvoimista ja ohjeita tilaisuuden kulusta. Tämän jälkeen kävimme kahvilla, rennosti turinoimassa. Tauon jälkeen tarinat jatkuivat ja kuulimme lisää mahdollisista palveluspaikoistamme ja aselajeista. Tälle kesälle oli enää pari kiintiöpaikkaa, riittäisiköhän minulle niistä toinen? Yhteisten asioiden jälkeen oli vuorossa päivän kuumottavin osuus -lääkärin tapaaminen ja henkilökohtaiset haastattelut. Menimme näihin vapaavalintaisessa järjestyksessä ja odottelijat saivat kokeilla erään alikersantin tuomia varusteita päälleen. Kyllähän minä tällaisena hobittina meinasin hukkua niihin, mutta alikki lohdutteli, että

Olin jo luopunut toivosta ihan tyystin, mutta mikäs se tipahtikaan postiluukusta viime viikon torstain - no valintatilaisuuskutsu tietenkin! Hakemisesta voin kertoa vielä myöhemmin tarkemmin, mutta nyt höyhensaarille, että jaksaa rämpiä taas seuraavan pitkän päivän työmaalla. Mutta kyllä nyt on ihan voittajafiilis!

Kutsuja valintatilaisuuksiin on alkanut tipahdella postilaatikoihin eri puolilla Suomea. Odottelen jännityksellä, tuleeko minulle sellaista. Mikäli tulee, tullaan siellä varmasti kysymään, miksi haluan suorittaa naisten vapaaehtoisen asepalveluksen. Niin, miksi melkein kolmekybänen muija haluaa ihan välttämättä jättää elämänsä hetkeksi tauolle ja lähteä itseään noin kymmenen vuotta nuorempien tyyppien kanssa harjoittelemaan maanpuolustusta? Olen oikeastaan aina ollut sitä mieltä, että aion käydä armeijan. Jotenkin vain vuodet ovat  menneet opiskelujen ja töiden parissa ja asia unohtui pitkäksi aikaa. Syitä hakemiseen on monia, tietenkin haave uudesta ammatista, joka edellyttää palveluksen suorittamista, mutta myös syvälle juurtunut isänmaallisuus, halu osata toimia kriisitilanteissa, selviytymistaitojen opettelu, omien rajojen löytäminen ja fyysisen suorituskyvyn parantaminen. Muun muassa. Olisi huvittanut, kun muutamalle läheiselle olen tästä tavoitteesta kertonut ja jokainen tä

Minulla on ollut elämäni aikana paljon unelmia ja tavoitteita, joista varsin ison osan olen päässyt toteuttamaankin. Nyt kuitenkin koen jumittuneeni paikoilleni. Liekkö se tämä ikä, mikä on saanut havahtumaan siihen, että jos haluaa muutosta, on käärittävä hihat nyt, eikä viiden vuoden päästä. Olen työskennellyt nykyisessä työpaikassani kohta kahdeksan vuotta ja nykyisessä toimessani viisi. Kuluneen vuoden aikana hain useampaa erilaista tointa yrityksestämme, jokaisessa pääsin haastatteluihin asti, mutta en tullut valituksi. Päätin, että kolmas kerta toden sanoi ja että tie eteenpäin on noussut pystyyn. Juurikin etenemismahdollisuudet ja muutokset ovat pitäneet työni mielenkiintoisena. Olen vähän sattumalta ammattiini päätynyt, enkö koe tämän olevan minulle mikään erityinen "kutsumus". Tällä hetkellä tilanne tuntuu kurjalta, motivaatio on hukassa, stressaan, nukun huonosti, olen jatkuvasti väsynyt ja mietin, ettei tämä vaan ole sen arvoista. Tietenkin hoidan hommani ihan

Kaikessa lyhykäisyydessään tämä blogi kertoo kolmenkympin kriisistä. Minulla on kaksi tavoitetta vuodelle 2017, jotka saattavat muuttaa loppuelämäni suunnan. Nämä tavoitteet ovat suorittaa naisten vapaaehtoinen asepalvelus ja saada talouteni kuosiin sitä ennen. Kiirettä pitää molempien kanssa, sillä mikäli pääsen palvelukseen, tulee se olemaan viimeinen mahdollisuus - täytän loppuvuonna 30 vuotta, kääk. Sitä ennen pitäisi vielä saavuttaa velattomuus, muuten olen liemessä. Luvassa on siis pihistelyä ja vyön kiristelyä, sijoituspohdintaa, treenejä ja taviselämää. Dokumentoin itselleni tämän matkan muistoksi.